Suomalaiset mitaleilla footbagin MM-kisoissa
Suomalaisurheilijat menestyivät mainiosti lauantaina päättyneissä footbagin MM-kisoissa Yhdysvalloissa. Mestaruuksia ei tällä kertaa tullut, mutta kotiinviemisiksi tarttui kuitenkin hopeaa ja pronssia.
Suomalaisten mitalisaalis oli verkkofootbagin ja erityisesti turkulaisen Matti Pohjolan varassa, joka nappasi kisoista kolme mitalia. Ensin Pohjola selvitti tiensä perjantain kaksinpelin finaaliin, jossa vastaan asteli mestaruuttaan puolustanut isäntämaan Walt Houston. Houstonin pelitapaan kuuluu erittäin kovat syötöt, eikä hän emmi iskuissaankaan. Pohjola ei pystynyt pistämään parastaan ottelussa, ja mestaruus jäikin Yhdysvaltoihin suoraan kolmessa erässä pistein 15-6, 15-11, 15-10. Kaikkien otteluiden tulokset löytyvät Tournament softwaresta.
Myös kaksinpelin pronssiottelussa nähtiin suomalaisväriä, kun Tuomas Kärki kohtasi nykyään vain satunnaisesti kisakentillä nähtävän Kenny Shultsin (USA). Shults lienee kaikkien aikojen menestyksekkäin ja monipuolisin footbagurheilija, ja hän nappasikin pronssin Kärjen nenän edestä pistein 15-10, 13-15, 15-6, 15-9.
Verkkofootbagin nelinpelissä Kärki ja Pohjola etenivät lauantain pronssiotteluun. Vastassa ollut kanadalais-puolalainen pari Luc Legault / Wiktor Debski ei luopunut mitalista helpolla, mutta suomalaiset nappasivat pronssin kotiin kolmannessa erässä pistein 9-15, 15-5, 15-6. Walt Houston ja Ben Alston puolestaan voittivat nelinpelin maailmanmestaruuden ensimmäisenä yhdysvaltalaisparina sitten vuoden 2004. Finaalissa kaatui Kanadan pari Emmanuel Bouchard / Francois Pelletier pistein 15-12, 15-6.
Pohjola nappasi pronssisen myös verkkofootbagin sekanelinpelistä yhdessä saksalaisen Kerstin Anhuthin kanssa. Pronssiottelussa vastustajaparin Evanne Lamarche / Kenny Shults peli hajosi toisessa erässä, ja suomalais-saksalainen tiimi voitti ottelun pistein 16-14, 15-4. Kultaa puolalais-slovenialaiselle parille Wiktor Debski / Lena Mlakar ja hopeaa kanadalaisparille Genevieve Bousquet / Luc Legault.
Freestylessä paras suomalaistulos oli Santeri Karvisen kuudes sija shred 30:ssä. Muissa freestylelajien finaaleissa ei suomalaisia nähty. Rutiinin maailmamestaruus matkasi Puolaan, kun Pawel Nowak nappasi mestaruuden ennen Tsekin Vasek Kloudaa ja Japanin Taishi Ishidaa. Naisten rutiinin puolestaan voitti Espanjan Paloma Mayo.
Suomalaiset saivat menestystä myös verkkofootbagin masters-sarjan nelinpelissä, jossa Kärki ja Justin Sexton nappasivat hopeaa. Kisaviikon täydensi vielä Mikko Lepistön voitto Video Contestissa.
38. footbaglajien MM-kilpailut järjestettiin Portlandisssa Yhdysvalloissa 6.–12. Elokuuta. MM-turnaus juhlisti samalla footbagin 45-vuotista historiaa, kun kisat palasivat lajin syntysijoilleen ja vieraina nähtiin pelaajia vuosien varrelta. Kisoihin osallistui noin 120 urheilijaa eri puolilta maailmaa. Turnauksen järjesti paikallinen seura Sole Purpose yhdessä kansainvälisen pelaajajärjestö IFPAn kanssa. Suomessa MM-turnaus on järjestetty kahdesti, Helsingissä vuosina 2005 ja 2011.
KommentoiFootbagin MM-kisat käydään Portlandissa
38. footbaglajien MM-kilpailut alkavat Yhdysvalloissa 6. elokuuta. MM-turnaus juhlistaa samalla footbagin 45-vuotista historiaa, kun kisat palaavat lajin syntysijoille Oregonin Portlandiin. Viikon mittainen turnaus huipentuu finaaleihin 11. ja 12. elokuuta. Kisoihin osallistuu noin 120 urheilijaa eri puolilta maailmaa, myös Suomesta.
Suomen mitalitoiveet ovat erityisesti verkkofootbagin puolella. Portlandiin matkaavan joukkueen ykkösnyrkkinä voidaan pitää verkkofootbagin nelinpeliparia Tuomas Kärki ja Matti Pohjola. Miehillä on yhteensä neljä maailmamestaruutta verkkofootbagin eri lajeissa, ja menestystä odotetaan tänäkin vuonna niin kaksin-, nelin- kuin sekanelinpelissäkin. Myös freestylen hallitsevan Suomen mestarin Santeri Karvisen edesottamuksiin verkkofootbagissa kannattaa kiinnittää huomiota: Helsinkiläinen saa Portlandissa parikseen kanadalaisen legendan, vuoden 2001 nelinpelin maailmanmestarin Yves Archambault’n.
Freestylefootbagin eri lajeissa Footbag Finlandia edustavat Karvisen lisäksi Aleksi Airinen, Juho Marjo ja Timo Aarnio. Marjo voitti kevään EM-kisoissa pronssia freestylen battlessa, ja hänellä on hyvät edellytykset onnistua myös MM-kisoissa.
Footbagin MM-kilpailut järjestetään tänä vuonna 38. kertaa. Turnauksen järjestää paikallinen seura Sole Purpose yhdessä kansainvälisen pelaajajärjestö IFPAn kanssa. Suomessa MM-turnaus on järjestetty kahdesti, Helsingissä vuosina 2005 ja 2011.
PS. Portland on isännöinyt footbagin MM-kisoja viimeksi vuonna 1997. Suomalainen footbagkulttuuri oli tuolloin vasta muodostumassa, mutta menestyksestä saatiin jo esimakua – tosin intermediate-sarjassa. Mika Koistinen nappasi nimittäin maailmanmestaruuden aloittelijoiden freestylessä, Jekke Ruotsalainen ja Olli Savolainen nelossijan aloittelijoiden tuplanetissä ja Tuomas Kärki niinikään nelossijan aloittelijoiden golfissa. Huikein suomalaismenestys oli kuitenkin ehkä Justin Sextonilla, joka saavutti nelossijan avoimessa Overall-sarjassa eli kaikkien lajien yhteispisteissä. Vuonna 1997 MM-kisoissa kilpailtiin freestyle- ja verkkolajien lisäksi vielä kolmen metrin paripomputtelussa ja viiden minuutin nopeuspomputtelussa (jonka muuan Andy Linder voitti tuloksella 1006). Overall-pisteitä ei enää lasketa, mutta Justin on näissäkin kisoissa mukana, tällä kertaa Masters-sarjan verkkolajeissa.
KommentoiEM-kisat käytiin Espanjassa
19. vuosittaiset footbagin Euroopanmestaruuskilpailut käytiin Espanjan Aranjuezissa 25.–28. toukokuuta. Toistasataa urheilijaa eri puolilta Eurooppaa kilpailivat EM-titteleistä, ja mukana oli myös suomalaisia osallistujia. Suomalaisista parhaiten menestyi Juho Marjo, joka nappasi pronssia freestylefootbagin battlesta pronssia ja sijoittui neljänneksi rutiinissa. Myös Suomessa asuva Tsekin Jana Sassakova (nyk. Riisalo) menestyi kisassa loistavasti: tuloksena hopeaa naisten rutiinissa ja battlessa.
KommentoiSuomen footbagliitto ry:n kokous 21. kesäkuuta
Hyvä Suomen footbagliiton jäsen!
Tervetuloa yhdistyksen vuosikokoukseen Helsingissä 21. kesäkuuta klo 18.
Esityslista
Suomen footbagliitto ry:n vuosikokous 2017
Paikka: Talin tenniskeskus
Aika: torstai 21. kesäkuuta 2017 kello 18 alkaen
1. kokouksen avaaminen
2. puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta
3. kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4. esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi
5. tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastajan/toiminnantarkastajan lausunnon esittäminen
6. tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä hallituksen ja muiden tilivelvollisten vastuuvapauden myöntämisestä päättäminen
7. muut esityslistassa mainitut asiat
8. kokouksen päättäminen
Avoimet footbagtreenit Kisahallissa torstaisin
Footbag Finland järjestää Freestyle Finlandin eli freestylejalkapalloijoiden kanssa yhteistreenejä Helsingissä Töölön Kisahallissa torstaisin klo 16–19. Harjoitusvuoro on tarkoitettu kaikille Suomen footbagliiton jäsenille ja footbagista tai freestylefutiksesta kiinnostuneille. Treenit sopivat niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin pelureille, tervetuloa mukaan!
Kevään viimeinen vakiovuoro Kisahallissa on torstaina 27. huhtikuuta. Päästäisköhän sitten jo ulos?
KommentoiSuomen footbagliiton jäsenmaksu 2017
Suomen footbagliitto ry toimii vapaaehtoisvoimin, ja toiminnan mahdollistaa jäsenmaksut. Footbagliiton jäsenmaksu vuonna 2017 on 20 euroa. Voit maksaa jäsenmaksun verkkokauppamme kautta.
Jäsenemme ovat oikeutettuja osallistumaan Suomen footbagliiton harjoituksiin, kilpailuihin ja muihin tapahtumiin. Lisäksi jäsenet saavat alennuksia verkkokaupastamme. Halutessasi saat jäsenetuna promofootbagin kotiin postitettuna.
KommentoiSuomen footbagliiton syyskokous 15. joulukuuta
HUOM! Kokous järjestetään aiemmasta tiedosta poiketen Kisahallin saunatiloissa.
Hyvä Suomen footbagliiton jäsen!
Tervetuloa SFL:n syyskokoukseen Helsinkiin 15. joulukuuta. Kokous järjestetään Töölön Kisahallin kokoushuoneessa A kello 19.00.
Esityslista
Suomen footbagliitto ry:n syyskokous 2016
Paikka: Töölön Kisahalli, kokoushuone A. Paavo Nurmen kuja 1, Helsinki
Aika: 15. joulukuuta 2016 klo 19.00
- kokouksen avaaminen
- puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta
- kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
- esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi
- hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten valinta
- varsinaisen tilintarkastajan/toiminnantarkastajan ja hänen henkilökohtaisen varatilintarkastajansa/varatoiminnantarkastajansa valinta
- toimintasuunnitelman, talousarvion sekä jäsenmaksujen suuruuden vahvistaminen
- muut esityslistassa mainitut asiat
- kokouksen päättäminen
PS. Tervetuloa myös treeneihin ennen kokousta: SFL ja freestylejalkapalloilijat treenaavat yhdessä Kisiksen lentopallokenttä 1:llä torstaisin klo 16–19!
Finnish Open 2016 käytiin Turussa
Finnish Footbag Open 2016 käytiin Turussa 19.–20. marraskuuta. Hienoisesta osallistujakadosta huolimatta turnaus osoittautui sangen kovatasoiseksi. Verkkofootbagissa mukana olivat mm. kaksinpelin kaksinkertainen maailmanmestari Karim Daouk (SUI), nelinpelin tuplamestari Arthur Ledain (FRA) ja sekanelinpelin tuplamestari Matti Pohjola. Daouk ja Ledain osallistuivat Finnish Openin nelinpeliin yhdessä ja jälki oli varsin vakuuttavaa. Finaaliottelussa he kohtasivat MM-kisoissa neljänsiksi sijoittuneen parin Sébastien Maillet/Grischa Tellenbach (FRA). Daouk ja Ledain kuitenkin hallitsivat peliä ja veivät voiton kotiin suoraan kolmessa erässä pistein 15-4, 15-7, 15-10. Oskari Forstén ja Matti Pohjola sijoittuivat parhaina suomalaisina kolmansiksi, ja ottivat siten Suomen mestaruuden nimiinsä.
Verkkofootbagin kaksinpelissä Matti Pohjola korjasi potin. Tiukassa finaalissa Pohjola sai makoisan voiton vuosien 2013 ja 2015 maailmanmestarista Karim Daoukista kolmannessa erässä (pisteet 9-15, 15-12, 15-12). Kolmanneksi sijoittui Ranskan Sébastien Maillet Oskari Forsténin keskeytettyä.
Freestylessä kilpailtiin ainoastaan kahden minuutin vapaaohjelmassa eli rutiinissa. Paluuta kilpakentille tekevä Aleksi Airinen tai Shred 30:ssä MM-kultaakin voittanut Tuomas Riisalo eivät mahtaneet mitään Santeri Karvisen varmalle suoritukselle. Tuloksena kultaa Karviselle, hopeaa Riisalolle ja pronssia Airiselle.
Tämän vuoden Finnish Open oli jo 20. vuosittainen SM-tason footbagturnaus Suomessa. Turnauksen järjestivät Suomen Footbagliitto ja Footcraft yhteistyössä pelaajajärjestön IFPAn kanssa.
Tulokset
Verkkofootbagin nelinpeli
1. Karim Daouk (SUI) / Arthur Ledain (FRA)
2. Sébastien Maillet / Grischa Tellenbach (FRA)
3. Oskari Forstén / Matti Pohjola (FIN)
4. Santeri Karvinen / Tuomas Riisalo (FIN)
Verkkofootbagin kaksinpeli
1. Matti Pohjola (FIN)
2. Karim Daouk (SUI)
3. Sébastien Maillet (FRA)
4. Oskari Forstén (FIN)
Freestyle rutiini
1. Santeri Karvinen (FIN)
2. Tuomas Riisalo (FIN)
3. Aleksi Airinen (FIN)
4. Arthur Ledain (FRA)
Verkkofootbagin ottelukohtaiset tulokset.
KommentoiIlmoittautuminen Finnish Openiin on alkanut
Ilmoittautuminen Footbag Finnish Open 2016 -turnaukseen on alkanut footbag.orgissa. Ilmoittatumisen takaraja on 17. marraskuuta. Turnauksessa kilpaillaan sekä verkko- että freestylefootbagin eri lajeissa. Etenkin verkkofootbagista on tulossa kovatasoinen, kun Euroopan huipulta turnaukseen osallistuu Ranskan Arthur Ledain ja Sveitsin Karim Daouk.
Muistathan myös maksaa Suomen footbagliiton jäsenmaksun, jos osallistut turnaukseen.
Tsekkaa myös Facebookin tapahtumasivu!
KommentoiFinnish Footbag Open järjestetään Turussa 19.–20. marraskuuta
Suomen footbagliiton tämän vuoden päätapahtuma, Finnish Footbag Open, järjestetään Turussa Leaf Areenalla 19. ja 20. marraskuuta. Kilpailuun odotetaan Suomen kärkinimien lisäksi eurooppalaisia urheilijoita lajin huipulta.
Lisätietoa mm. tapahtuman aikatauluista ja ilmottautumisesta julkaistaan piakkoin Footbag Finlandin sivuilla sekä Facebookin tapahtumasivulla. Turnaukselle on myönnetty pelaajajärjestö IFPAn sanktionti.
SFL järjesti ensimmäiset footbagin SM-kisat vuonna 1997. Finnish Open jatkaa samalla tiellä, ja tänä vuonna juhlitaankin jo 20. vuosittaista footbagin avointa SM-turnausta!
Kommentoi