Footbag

Frees­tyle on paitsi hi­kistä ur­hei­lua myös haus­kaa ajan­vie­tettä.

Foot­bag on pieni hie­kalla tai muo­vi­ra­kein täy­tetty pallo, jota käy­te­tään pe­li­vä­li­neenä sa­man­ni­mi­sessä ur­hei­lu­muo­dossa. Foot­ba­gin eri la­jeista suo­si­tuim­pia ovat frees­ty­le­foot­bag ja verk­ko­foot­bag, jotka mo­lem­mat ja­kau­tu­vat mo­niin eri kil­pai­lu­muo­toi­hin. Näi­den li­säksi foot­ba­gilla har­ras­te­taan mm. gol­fia, ne­li­ruu­tua ja pa­ri­pom­put­te­lua. Mit­kään sään­nöt ei­vät kui­ten­kaan ole vält­tä­mät­tö­miä foot­ba­gin pe­laa­mi­seen: ke­säi­sin kau­pun­kien puis­tot val­taa­vissa foot­bagrin­geissä tär­keintä on pi­tää haus­kaa!

Foot­bag on ja­loin pe­lat­ta­vista pal­lo­pe­leistä uusim­pia tu­lok­kaita. Sen juu­ret ovat 1970-luvun alun Yh­dys­val­tain län­si­ran­ni­kolla, josta la­jin suo­sio on rä­jäh­dys­mäi­sesti le­vin­nyt ym­päri maa­il­maa: jär­jes­täy­ty­nyttä seu­ra­toi­min­taa on jo yli nel­jäs­sä­kym­me­nessä maassa, kuu­della man­te­reella. Suo­meen laji ran­tau­tui vuonna 1995 ame­rik­ka­lais­syn­tyi­sen Jus­tin Sex­to­nin ja Suo­men foot­baglii­ton pe­rus­ta­mi­sen myötä.

FOOTBAG FREESTYLE

Frees­tyle on foot­ba­gin ”ka­tu­laji” ja tällä het­kellä suo­si­tuin foot­ba­gin har­ras­tus­muoto. Suurta suo­siota se­lit­tää muun muassa se, että frees­ty­le­foot­bag on yksi hel­poim­pia la­jeja aloit­taa: sitä voi pe­lata mel­keinpä missä ta­hansa, eikä vä­li­neiksi tar­vita kuin pallo ja so­piva pari ken­kiä. Frees­ty­le­pe­laa­jat ke­rään­ty­vät yleensä pie­neen rin­kiin ja te­ke­vät vuo­ro­tel­len upeita temp­pusar­joja kuo­le­tel­len, spin­na­ten, hyp­pien ja kul­jet­taen foot­ba­gia jal­ko­jen vä­listä ja nis­kan ta­kaa ta­valla, joka saa par­haat­kin jal­ka­pal­lon kik­kai­li­jat hauk­ko­maan hen­ke­ään.

Kil­pai­luissa pe­laa­jalla on mää­rätty aika, jossa hän esit­tää oh­jel­mansa yh­dis­tet­tynä musiik­kiin — pit­kälti sa­maan ta­paan kuin esi­mer­kiksi rulla- tai lu­mi­lau­tai­lussa. Tar­koi­tuk­sena on tehdä mo­ni­puo­li­sesti mah­dol­li­sim­man vai­keita temp­puja, jotka on ran­kattu eri vai­keus­ta­soi­hin. Tuo­ma­risto ar­vos­te­lee kil­pai­li­jan suo­ri­tuk­sen sen vai­keu­den, mutta myös mo­ni­puo­li­suu­den, näyt­tä­vyy­den, kont­rol­lin ja ko­ko­nai­suu­den mu­kaan. Frees­ty­lessä kil­pail­laan sekä soo­lona että pa­rit­tain.

Näyt­tä­vät is­kut ovat verk­ko­foot­ba­gin suola. Kuva © Jarno Terho

VERKKOFOOTBAG

Verk­ko­foot­ba­gissa pe­laa­jat yrit­tä­vät ai­noas­taan jal­ko­jaan käyt­täen saat­taa foot­ba­gin ver­kon yli vas­tus­ta­jan kent­tä­puo­lis­kolle. Pe­li­vä­li­neenä on hie­man frees­ty­le­ba­gia isompi ja kim­moi­sampi pallo, jota ei ole tar­koi­tus kuo­let­taa vaan pot­kaista, usein ko­vaa ja kor­kealta.

Verk­ko­foot­ba­gia pe­la­taan kaksin- tai ne­lin­pe­linä sul­ka­pal­lo­ken­tän kal­tai­sella aree­nalla. Ne­lin­pe­lissä pa­rilla on käy­tös­sään kolme kos­ke­tusta, joilla toi­mit­taa pallo ver­kon yli. Nos­toista, pas­seista ja is­kuista syn­ty­vät pal­lo­ral­lit tuo­vat mie­leen ran­ta­len­to­pal­lon, mutta verk­ko­foot­ba­gissa kos­ke­tus pal­loon on sal­littu vain pol­ven ala­puo­li­sella osalla.

Myös verk­ko­foot­bag on helppo laji aloit­taa, mutta ää­rim­mäi­sen vai­kea hal­lita. Pe­laa­jilta vaa­di­taan paitsi no­peutta, not­keutta ja hy­vää jal­ko­jen koor­di­naa­tiota myös rä­mä­päi­syyttä mennä ti­lan­tei­siin tar­vit­taessa vaikka pää alas­päin. Volt­ti­pot­kui­neen laji on­kin lä­heistä su­kua Itä-Aasiassa pe­la­tulle se­pak ta­krawille.