Verkkofootbag

Verk­ko­foot­ba­gissa pe­laa­jat yrit­tä­vät ai­noas­taan jal­ko­jaan käyt­täen saat­taa foot­ba­gin ver­kon yli vas­tus­ta­jan kent­tä­puo­lis­kolle. Pe­li­vä­li­neenä on hie­man frees­ty­lebä­giä isompi ja kim­moi­sampi pallo, jota toi­sin kuin frees­ty­lessä ei ole tar­koi­tus kuo­let­taa vaan pot­kaista, usein ko­vaa ja kor­kealta.

La­jia pe­la­taan kaksin- tai ne­lin­pe­linä sul­ka­pal­lo­ken­tän kal­tai­sella aree­nalla. Ne­lin­pe­lissä pa­rilla on käy­tös­sään kolme kos­ke­tusta, joilla toi­mit­taa pallo ver­kon yli. Nos­toista, pas­seista ja is­kuista syn­ty­vät pal­lo­ral­lit tuo­vat mie­leen ran­ta­len­to­pal­lon, mutta verk­ko­foot­ba­gissa kos­ke­tus pal­loon on sal­littu vain pol­ven ala­puo­li­sella osalla. Kak­sin­pe­lissä kos­ke­tuk­sia on käy­tet­tä­vissä kaksi.

Verk­ko­foot­ba­gin pe­laa­jilta vaa­di­taan paitsi no­peutta, not­keutta ja hy­vää jal­ko­jen koor­di­naa­tiota myös rä­mä­päi­syyttä mennä ti­lan­tei­siin tar­vit­taessa vaikka pää alas­päin. Volt­ti­pot­kui­neen laji on­kin lä­heistä su­kua Itä-Aasiassa suo­si­tulle se­pak ta­krawille.

Verk­ko­foot­ba­gin pe­laa­jilta vaa­di­taan roh­keutta hui­ma­päi­siin isku- ja tor­jun­ta­pot­kui­hin. © Phil Schae­fer