Tuomas Kärjelle kultaa Kalifornian MM-kilpailuissa
Neljäntoista MM-turnauksen jälkeen Suomen maajoukkueen pioneeri Tuomas Kärki yllätti footbagkansan voittamalla Saksan Florian Götzen todellisessa trillerissä kolmessa erässä lukemin 15–9, 6–15, 15–13. Ottelu ratkesi vasta kahdeksannessa ottelupallossa. Maailmanmestaruus matkasi Eurooppaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1987.
Matti Pohjola täydensi Suomen maajoukkueen menestystä voittamalla aiemmin perjantaina USA:n Kenny Shultsin pronssiottelussa 15–12, 15–12.
Freestylessä Suomi menestyksestä vastasi Tanja Salakka, joka otti MM-pronssia naisten sarjassa.
“Aivan mahtava tunne on näin pitkän uran jälkeen onnistua vihdoin aivan täydellisesti”, Tuomas Kärki kommentoi finaalin jälkeisissä tunnelmissa.
“Kolmen mitalin tavoite täyttyi reilusti, mutta en kyllä henkilökohtaisesti uskaltanut uskoa kultaan kisoihin lähtiessä. Tämä on aikamoinen läpimurto Suomen maajoukkueelle voittaa maailmanmestaruus. Kun vielä sen lisäksi Matti otti pronssia, nyt voi todellakin sanoa että Suomi on yksi footbagin ehdoton kärkimaa”, maajoukkueen valmentaja Justin Sexton toteaa onnellisena.
Lue myös turnausjärjestäjiin kuuluneen Chaos Footbagin kisaraportti.
Tuomas Kärki MM-finaaliin
Tuomas Kärki voitti yllättäen Suomen ykkösnimen Matti Pohjolan Kalifornian MM-kilpailujen välierässä ja eteni ensimmäisenä suomalaisena MM-finaaliin. Joukkuetoverit tahkosivat täydet kolme erää lukemiin 13–15, 15–5 ja 15–9. Ensi yönä Suomen aikaa pelattavassa finaalissa vastaan asettuu Saksan Florian Götze, joka voitti USA:n kokeneen Kenny Shultsin. Pronssipelissä Matti Pohjola pelaa Kenny Shultsia vastaan huomenillalla Suomen aikaa.
Nelinpelissä Tuomas Kärki jatkoi parinsa John Leysin kanssa hyviä otteita voittamalla vastoin odotuksia Chris Siebertin ja Kenny Shultsin Yhdysvaltojen Portlandista. Semifinaalissa vastaan asettuvat hallitsevat maailmanmestarit Patrick Schrickel ja Florian Götze Saksasta. Välierät pelataan ensi yönä Suomen aikaa. Janne Uusitalo ja Matti Pohjola taipuivat turnauksen toiseksi sijoitetulle Kalifornian P. T. Lovernille ja Emmanuel Bouchardille tiukan kolmieräisen taistelun jälkeen lukemin 15–7, 16–18, 15–9.
“Hienoa että 14 MM-kisavuoden jälkeen vihdoin Tuke on ymmärtäny mitä mä oon sille kaikki nää vuodet yrittänyt opettaa”, nauraa valmentaja Justin Sexton tyytyväisenä Tuomas Kärjen läpimurtoon. “Vakavasti puhuen on kyllä mahtavaa että Suomella on ensimmäinen tilaisuus voittaa maailmanmestaruus”, jatkaa Justin.
Suomalaiset etenevät vakuuttavasti Kaliforniassa
Suomalaisten eteneminen jatkuu MM-kilpailuissa. Tuomas Kärki voitti kaksinelin puolivälierässä Kanadan Gilles Demersin hienosti suoraan kahdessa erässä lukemin 15–5, 15–5 ja eteni ensimmäistä kertaa urallaan välieriin. Hieno hetki Suomen footbaghistoriassa koetaan, kun välierässä vastaan asettuu Matti Pohjola, joka omassa puolivälieräottelussaan voitti kalifornialaisen vastustajansa lukemin 15–3, 15–11. Toisessa välierässä kohtaavat Saksan Florian Götze ja USA:n Kenny Shults.
Nelinpelien neljännesvälierissä Matti Pohjola ja Janne Uusitalo voittivat Montrealin Yves Archambaultin ja Dominic O’Brienin suoraan kahdessa erässä 11–4, 11–5. Toisella puolella kaaviota Tuomas Kärki parinaan John Leys voittivat Venäjän Alexander Smirnovin ja Englannin Andrew Ronaldin lukemin 11–2, 11–9.
Freestylessä kaikki kolme suomalaista miestä karsiutuivat finaalista jättäen Suomen mitalitoiveet Tanja Salakalle.
Verkkofootbagin kaksinpelin välierät ja nelinpelin puolivälierät pelataan ensi yönä Suomen aikaa ja naisten freestylen finaali on perjantaina.
“Suomen kolmen mitalin tavoite on vielä hyvin saavutettavissa”, päävalmentaja Justin Sexton myhäilee suomalaisten menestystä.
Suomalaiset jatkossa MM-kilpailuissa
Verkkofootbagin kaksinpelin neljännesvälierissä Matti Pohjola voitti kanadalaisen Philip Lessardin ja kohtaa huomisissa puolivälierissä Yhdysvaltain Jeremy Mirkenin. Tuomas Kärki eteni puolivälieriin Ranskan Gilles Demersiä vastaan kukistamalla Ranskan Grischa Tellenbachin.
Sekanelinpelin puolivälierässä Janne Uusitalo ja Lisa McDaniel hävisivät kolmieräisen trillerin kanadalaisparille Luc Legault & Geneviève Bousquet. Sijoista 5–8 pelataan tänään keskiviikkona.
Freestylen rutiineissa alkueristä jatkoon selvisi neljä suomalaista: Toni Pääkkönen, Tuukka Antikainen ja Anssi Sundberg miesten sekä Tanja Salakka naisten sarjassa.
Turku Openin tulokset
Helteisen viikonlopun turnaus on pelattu ja Turun mestareiksi kruunattiin nelinpelissä Jani Markkanen & Tuomas Kärki sekä kaksinpelissä Oskari Forstén.
Tulokset:
Nelinpeli
- Jani Markkanen & Tuomas Kärki
- Matti Pohjola & Janne Uusitalo
- Oskari Forstén & Justin Sexton
- Iisak Liukko & Sakarias Liukko
Kaksinpeli
- Oskari Forstén
- Matti Pohjola
- Jani Markkanen
- Tuomas Kärki
- Janne Uusitalo
- Justin Sexton
Turku Open 2010
Tulevana viikonloppuna Turun Kupittaa toimii näyttämönä Euroopan vanhimmalle verkkofootbagturnaukselle, kun Footcraftin isännöimä Turku Open järjestetään jo yhdettätoista kertaa. Kyseessä on samalla viimeinen kotimainen footbagtapahtuma ennen kahden viikon kuluttua käynnistyviä Oaklandin MM-kisoja, joten paikalle on odotettavissa koko joukko kisakuntoaan viimeisteleviä maajoukkueen jäseniä.
Nelinpelin alkuerät potkaistaan käyntiin Kupittaan kentällä lauantaina kello 13 ja kaksinkamppailut sunnuntaina puoliltapäivin. Myös naisten, sekanelinpelin sekä aloittelijoiden sarjat järjestetään, mikäli osallistujia on riittävästi. Tapahtumaan on vapaa pääsy, joten tervetuloa kannustamaan!
Lisätietoa ja yhteyden tapahtuman järjestäjiin saat parhaiten tapahtuman Facebook-sivulta.
Freestyle saa uuden termistön
Footbag Freestylessä käytettäviä termejä uusitaan. Kanadalaisen Ianek Regimbaldin johdolla työskennellyt työryhmä on julkaissut The Descriptive System of Freestyle Footbag Elements -artikkelin, joka uudistaan freestylen sanastoa. Työssä esitellään uusia termejä ja muutetaan joidenkin temppujen nimiä. Tällä hetkellä artikkeli on luettavissa ainoastaan englanniksi.
Footbag Finlandin freestyle-osio on päivitetty noudattamaan uutta systeemiä.
Suomalaiset EM-mitalijahtiin
Footbagin Euroopan-mestaruuksista kilpaillaan tulevana viikonloppuna Brysselissä. Suomesta kisoihin osallistuu kaikkiaan yhdeksän pelaajaa, kärkiniminä freestylelajien puolella Anssi Sundberg sekä verkkofootbagin nelinpelissä viimevuotista mestaruuttaan puolustava Jani Markkanen. Vaikka virallista mitalitavoitetta ei ole asetettu, on Belgiaan lähdössä janoinen ja iskukykyinen joukkue, jolta on lupa odottaa paljon.
httpv://www.youtube.com/watch?v=T_ZREJgExSU
Footbagin MM-kisat Kaliforniassa
Vuoden 2010 maailmanmestaruuksista kilpaillaan lajin synnyinseudulla Kalifornian Oaklandissa 1.–7. elokuuta. Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan mantereella sitten vuoden 2007 järjestettäviin kisoihin on Suomesta lähdössä kokenut, iskukykyinen joukkue. Viimevuotista pronssimitaliaan lähtevät kirkastamaan mm. Matti Pohjola verkkofootbagin kaksinpelissä, Juho Marjo shred 30:ssa ja Tuukka Antikainen golfissa.
Lue lisää virallisilta kisasivuilta »
Footbag.fi uudistuu — anna palautetta!
Suomen footbagliiton sivut osoitteessa footbag.fi ovat saaneet uuden ilmeen. Sivusto on julkaistaessaan vielä beta-vaiheessa, eikä kaikki ole viimeistä piirtoa myöten valmista, mutta emme kerta kaikkiaan malttaneet odottaa. Uusi sivusto toimii WordPress-alustalla ja tarjoaa sen ansiosta muun muassa
- uuden uutukaisen keskustelupalstan,
- RSS-syötteen julkaistuista uutisista sekä
- mahdollisuuden uutisten kommentointiin ja
- oman käyttäjäprofiilin luontiin ja hallinnointiin.
Myös footbagia ja liiton toimintaa esittelevien artikkeleiden sisältöä ollaan kirjoittamassa ja kuvittamassa uusiksi. Osasta niitä löytyy kuitenkin vielä tämä uutisen julkaisuhetkellä vanhaa materiaalia — toivon mukaan ei kuitenkaan vanhentunutta tietoa.
Uudella keskustelualueella on foorumi, jolla sivujen kehittämiseen ehtii halutessaan antamaan jokainen oman panoksensa. Jos et halua rekisteröityä, voit lähettää palautetta esimerkiksi tämän uutisen kommenteissa tai suoraan sähköpostitse. Emme naura tyhmimmillekään ideoille, vaan kaikkia harkitaan!